The Byrds: Hickory Wind (1968)

Hickory Wind -kappaletta pidetään Gram Parsons (1946-73) nimisen muusikon tunnuskappaleena. Parsons tunnetaan etenkin siitä, että hän oli ensimmäisiä joka pyrki yhdistämään country- ja rock-musiikin uudeksi tyyliksi. Lyhyen elämänsä aikana hän oli mukana ainakin bändeissä International Submarine Band (1965-68), The Byrds (1968) ja Flying Burrito Brothers (1968-1970), ennen siirtymistään soolouralle.

Hickory Windin on levyttäneet myös mm. Joan Baez ja Emmylou Harris. Valitsin tähän kuitenkin siitä sen ensilevytyksen, mikä tehtiin The Byrds -yhtyeen kanssa vuonna 1968. Kappale julkaistiin upealla The Byrdsin Sweetheart of the Rodeo -albumilla. Kerrotaan, että Parsons olisi kirjoittanut kappaleen entisen bändikaverinsa Bob Buchananin kanssa yhden junamatkan aikana keväällä 1968.

Hickory Wind on jollain tavalla hyvin paljon countrya omaan korvaani, vaikka sitä ei missään nimessä voi niputtaa perinteisen punaniskaisen perinnekantrin kategoriaan. Byrdsin versiosta löytyy perinnehenkinen country-poljento, pedal steel -kitara ja akustinen soitanta sekä sielukas laulu. The Byrdsin ja Parsonsin kohdalla ollaan kuitenkin enemmän kantri-rokin, Americanan ja folkin tontilla, ei siis siellä Nashvillen seutujen "ihkaoikeilla" apajilla. 

Hickory Windissa kuvaillaan kaipuuta vanhaan: nuoruuden turvalliseen Etelään, mahdollisesti Georgian Waycrossiin, josta Parsons oli kotoisin. Lisäksi sanojen mukaan kaivataan takaisin aikaan, jolloin elämä oli yksinkertaisempaa ja aidompaa. "Hickory wind" – hikkorituuli – toimii symbolina tuolle lapsuuden viattomuudelle ja juurille. Tekeehän hikkoripuukin vahvat juuret, joiden avulla sen tarttuu maahan. Sen sijaan tuuli luonnonvoimana tuo muistoja menneestä, lapsuuden maisemista ja kodista.

Sanoista sekä laulun herkkyydestä päätellen minä-kertoja on kaukana henkisestä kodistaan ja hänelle vieraalla maalla, jossa huolet painavat. Laulaja on ehkä kokenut maailman ja menettänyt matkallaan jotakin hänelle tärkeää - ehkäpä henkisen yhteyden itseensä. Tulkintana tämä sopisi hyvin siihen, että Parsonsin oma elämä oli ristiriitaista. Hän oli aluksi etelän pikkukaupungissa kasvanut poika ja kapinallinen, josta suosion myötä kehkeytyi kalifornialainen päihteitä käyttävä boheemi. Parsonsin elämän loppu oli kovin traaginen hänen menehtyessä vain 26-vuotiaana. 

The Byrds: Hickory Wind
(säv. B.Buchanan, G. Parsons)
Sweetheart of the Rodeo (1968)
Columbia CS 9670

In South Carolina
There are many tall pines
I remember the oak tree
That we used to climb
But now, when I'm lonesome
I always pretend
That I'm gettin' the feel
Of hickory wind

I'd started out younger
Had most everything
All the riches and pleasures
What else can life bring?
But it makes me feel better
Each time you begin
Callin' me home
Hickory wind

It's a hard way to find out
That trouble is real
In a faraway city
With a faraway feel
But it makes me feel better
Each time you begin
Callin' me home
Hickory wind
Keeps callin' me home
Hickory wind

Holokaustin uhrien muistopäivä 27.1.

 27. tammikuuta vietetään kansainvälistä Holokaustin uhrien muistopäivää. Samana päivänä vuonna 1945 venäläiset joukot vapauttivat Auschwitzin keskitysleirin, mikä oli ollut natsien Viimeisen ratkaisun tuhoamiskoneiston tehokkaimpia osia.  

Vapautuksen hetkiä tallentanut dokumentti osoittaa, miten heikkoon kuntoon moni noin 40-kiloiseksi laihtunut vanki ehti mennä - toki sairaimmat oli jätetty oman onnensa nojaan natsien paetessa. Vaikka tämä on vapautumisen päivä, tarkoittaa se käytännössä "vain" porttien avautumista. Leirillä oltiin sen verran tautisia ja sairaita, että apua sinne oli pakko antaa ja siten myös vankien pysyä alueella pidempään, ilman kahleita. 

Olen elämäni aikana katsonut useampia holokausti-aiheeseen liittyviä elokuvia. En osaa tarkkaa lukumäärää sanoa, mutta keskivertasta sukankuluttajaa selvästi enemmän. Näistä kaikista ehdottomasti mieleenpainuvin on ollut Claude Lanzmannin (1925-2018) ohjaama Shoah vuodelta 1985. Shoah on 9,5 tuntia pitkä pläjäys, syvä sukellus aiheeseen, eikä todellakaan mikään kevyt sellainen. Filmi koostuu holokaustin eläneiden ja kokeneiden silminnäkijöiden haastatteluista, joissa koko karmeus tuodaan vähitellen ja pala palalta esille.

Elokuva on kuvattu n. 30-40 vuotta varsinaisten tapahtumien jälkeen. Useissa kohtauksissa ollaan oikeilla tapahtumapaikoilla, mistä ei voisi uskoa mitä siellä on aiemmin tapahtunut. Luontohan pyrkii ottamaan omansa takasin, tässä tapauksessa hylätyt niityt. Se on siksi harmi, että samalla ajan myötä häivyttyy rikoksen merkit. Kameran eteen on saatu tavallisia ihmisiä, byrokraatteja ja myös aikansa arvostetuin aiheen tutkija Raul Hilberg. Onpa mukana myös kansanmurhaa toteuttaneen natsin haastattelu, mikä on kuvattu salaa. Välillä haastatteluissa Lanzmann pistää haastateltavansa lujille, hän mm. pyytää kertomaan yhä tarkemmin ja yhä enemmän yksityiskohtaisemmin. Natsilta hän pyrkii saamaan selville katuuko mies tekojaan, paljastan: ei kadu.

Yksi mieleenpainuvin henkilö on kansikuvassa oleva herra, joka kertoo kuinka hän kuljetti junaa kohti Treblinkan tuhoamisleiriä. Junan vaunut oli tietysti pakattu täyteen ihmisillä ja välillä raiteilla oli ruuhkaa. Elokuvassa tämä puolalainen herra sanoo, että ei aluksi ymmärtänyt mihin hänet oli sotkettu. Huhut kirivät kuitenkin tavallistenkin ihmisten korviin ja siinä vaiheessa oli mahdoton perääntyä. Hänelle langetettiin pakoitettu syyllisyys, mikä varmasti pitää otteessaan loppuelämän ajan. 

Huom: Shoah ei ole pelkästään Auschwitzin selviytyjien tarinaa, vaan sivuaa Auschwitzia. Sieltä paennut Rudolf Vrba (1924-2006) on yhtenä haastateltavien joukossa. Tämä on minusta tosi hyvä asia, että muutkin holokaustin leirit ja tapahtumat tulevat tietoon.

Shoah taitaa nykyisin olla kokonaan katsottavissa YouTubessa. Tilasin oman boxini vuosia sitten australialaisesta verkkokaupasta(!). Silloin tämä oli järkevää, koska levyt olivat samaa R2 aluekoodia kuin Suomessa eikä elokuvasta ollut saatavilla eurooppalaista DVD-julkaisua. Tämän jälkeen on ilmestynyt ainakin DVD- ja bluray-julkaisut Britanniassa. Suomessa elokuva on nähty TV:ssä Elonetin mukaan elokuussa 1994.

Yhteenveto: mieleenpainuva, pitkä, ainakin kerran elämässä läpi katsottava dokumentti ihmiskunnan synkimmästä tapahtumasta.

Traileri, olkaa hyvä: