Badding Rockers oli 80-luvun lopussa ja 90-luvulla aktiivisena ollut kokoonpano, jonka solistina on Marko Haavisto. Nykyisin Haavisto kiertelee harvakseltaan Marko Haavisto & Poukahaukat kokoonpanonsa kanssa. Nimen bändi valitsi itselleen esikuvansa Rauli "Badding" Somerjoen mukaan. Kerrotaan, että esikuva olisi varoittanut yhtyettä huonolla onnella, mikäli he käyttävät hänen nimeään. Ennuste kävikin myöhemmin toteen - ainakin mitä tulee bändin soittajavaihdoksiin. Kuuntelussa on debyyttilevy Rock 'n' Roll keijukaisen (1987) toisena raitana ilmestynyt Sua kioskilla odotan. Raita on yksi yhtyeen oman tuotannon helmistä; yhtye esitti usein covereita.
Parhaiten Badding Rockers/Poutahaukat muistetaan Aki Kaurismäen elokuvasta Mies vailla menneisyyttä (2002), jossa Poutahaukat esiintyivät Pelastusarmeijan yhtyeenä esittäen Paha vaanii iskelmänsä. Badding Rockers levytti kappaleen jo lähes vuosikymmen aikaisemmin kolmannelle ja viimeiselle LP:lle Kolmas vuoro (1993). Yhtyeen kappaleita on ilmestynyt hajanaisesti erilaisten rautalanka ja Suomi-rock kokoelmien kylkiäisinä. Sen sijaan levyjen CD-versiot ovat nykyisin etsittyjä keräilyharvinaisuuksia. Mikäli suomalainen rautalanka-iskelmä useilla rock-vivahteilla maustettuna (vrt. Agents) kolahtaa, kannattaa Badding Rockerseihin ehdottomasti tutustua tarkemmin.
Badding Rockers: Sua kioskilla odotan
(säv. Badding Rockers, san. Petri Hokka)
Rock 'n' roll keijukainen (1987)
RAMS 515a / RAMI 3010
Kävelen pitkin kylmää katua
kädet jäässä kaivan kolikoita
ostan tytöltä lehden
Juoksen bussiin ja juuri ehdin
Istun alas lehteä lukemaan
kun myyjä mieleen kolahtaa
silloin vasta tajusin
minkä hymyn menetin
Kerto:
Sua jaksan kioskilla odottaa
vaikka taivas taas ylläni halkeaa
vesi päätä hieman sekoittaa
mutta tuo myyjä
jo ehdin sen valloitaa
Odotin mut sua en tavannut
sen lasilleni olen kertonut
ehkä pidit illan vapaan
kotona, etkä tapaa muita poikia
Taas kylmä minut liikkeelle saa
en arvaa jäädä sua oottamaan
mut joku käteeni tarraa
kysyy enkö lehteä ostakaan
Kerto x 2
1 kommentti:
Tässä on kyllä hieno yhtye ja soundit kohdillaan!
Lähetä kommentti