Karelia-yhtye oli rock- ja jazz-piireistä aikaisemmin kunnostautuneiden Seppo "Paroni" Paakkunaisen ja Martti "Edward" Vesalan yhteistyön tulos. Kerrotaan että miehet olivat Fairport Conventionin innoittamana astelleet Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran (SKS) pölyisiin arkistoihin ja etsineet sieltä vanhojen suomalaisten kansanlaulujen nuotteja - aina Karjalasta Saamenmaahan. Tästä syntyi kahden LP:n verran kansanlauluja ja joikuja sovitettuna 70-lukulaiseen rock-musiikkiin. Tulos on vähintäänkin mielenkiintoinen fuusio progemaista musiikkia ja tuo paikoitellen mieleen esim. Frank Zappan musiikin. Hyvästä suosiostaan huolimatta Karelia-yhtyeen taival katkesi kestäen karkeasti vain vuoden 1971. Paroni Paakkunaisen mukaan "muut kiireet" vetivät yhtyeen jäsenet erilleen.
Lollo lollo on Suomi pop 2 -levyn toinen raita. Se alkaa Paakkunaisen huiluintrolla ja Vesalan joiulla, jossa määrittyy koko kappaleen toistuva riffi. B-osassa bändi liittyy kappaleeseen mukaan. Taustalla jatkuu vahvasti riffiä toistava viulukuvio. Noin ajassa 1:18 alkaa vierailijakitaristi Jan Ödnerin (1948-1981) valloittava soolo. Noin minuutin soolo-osan jälkeen kappale feidataan alas ja takaisin ylös ja siitä alkaa kappaleen folkaavampi osuus.
Karelia: Lollo lollo
(säv. trad., sov. Vesala, Paakkunainen)
Suomi Pop 2 (1971)
Top voice top-lp 514
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti