Vajas, suomeksi "kaiku", on norjalainen perinteistä saamenkielistä musiikka soittava trio. Kotisivujensa mukaan se esittää arktisia ääniä ja musiikkia, joissa "yhdistyy kaukaisen tundran traditionaalinen saamelainen joikaus, transsinomainen viulu sekä kiehtovat syntetisaattorin luomat maailmat." Vajasin sormenjälki erään lehtikirjoituksen mukaan onkin "tuulahdus viiman kylmyyttä ja humaania lämpöä."
Kuultava näyte on Vajasin loppuvuodestaa 2006 ilmestyneeltä pitkäsoitolta Sacret Stone. Kuulin kappaleen ensimmäisen kerran jouluvaloista kertovan uutisinsertin taustalla. Tämän jälkeen sukulaiseni tunnisti kappaleen kuulemansa pätkän perusteella. Videon taustalla on kuvia Norjan pääkaupungissa Oslossa sijaitsevasta Vigelandin veistospuistosta. Kuvat liikkumattomista patsaista sopivat erinomaisesti kappaleen rauhalliseen ja viipyilevään tunnelmaan.
Vajas: Star Girl
(A.Somby)
Sacret Stone (2010)
VAJCD 601
Pimeässä maailmassa
tarvitsemme tähtiä
että kadonneet ihmiset löytävät tiensä takaisin kotiin
Harmaaksi muuttuneessa maailmassa
tarvitsemme värejä
että surulliset ihmiset löytävät jälleen ilon
Me joikaamme tähtityttöä
hän loistaa
Hän oli kirkas
Äänettömässä maailmassa
tarvitsemme säveliä
että hiljaiset ihmiset löytävät jälleen laulunsa.
(käännös allekirjoittanut, englanninkielisistä sanoista)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti