Pääsiäisen kärsimystä lisätäkseni nappasin reissuun mukaan Tadeusz Borowskin kirjan Kotimme Auschwitz (Like 2006). Kyseinen kirja on Auschwitz selviytyjän kaunokirjallinen kuvaus keskitysleirielämästä. Kaikenkaikkiaan erinomainen ja ajatuksiaherättävä kirja. Borowskin tarina on yksi Holokaustin järkyttävimmistä. Mies viruu useamman vuoden orjana vankeudessa, näkee tuhoamisleirin kehittymisen pienestä vankileiristä suureksi tehdaskompleksiksi. Kaiken välissä kirjoittaja pohtii omaa osallisuuttaan kaikkeen tähän: omaa syyllisyyttä uskonveljien tuhoamiseen ja omaan selviytymiseen. Vapautumisen jälkeen lupaava kirjailijanalku palaa jatkamaan elämäänsä siitä, mihin se ennen vankeutta jäi - ainakin teoriassa. Järjestelmällisen kidutuksen kokeminen, kuoleman läsnäolon havaitseminen ja kaiken tuon vahva tunteminen on kuitenkin jättänyt kirjailijaan niin suuren jäljen että kuusi vuotta vapautumisensa jälkeen mies päätyy surmaamaan itsensä. Ironisesti tämä tapahtuu neljä päivää hänen ensimmäisen lapsensa syntymän jälkeen. Pettymys ihmiskuntaan on selättänyt halun elää ja selviytyä. Paluu normaaliin elämään on Auschwitzin jälkeen mahdotonta. Tekstin otsikko on tahallaan hämäävä: mitkä ihmeen 52.80 sekuntia? Edes kirjan kannen katsominen ei välttämättä vie niin pitkään. Sen sijaan kirjan selaamiseen suosittelen käytettävän huomattavasti enemmän aikaa kuin mainitut 52.80 sekuntia. Vastaus arvoitukseen löytyy allaolevasta videosta. Video on edellä mainittun kirjan lukemisen jälkeen erittäin vahva kokemus. Se löytyi sattumalta kirjan lukemisen jälkeen.
Miten selitetään videon 52.80 sekuntia rakkautta ja julmuutta? Ainakin minä näin videopätkässä vain julmuutta. Kaiketi rakkautta edustaa vain Chopinin preludi - videon taustamusiikki. Sen sijaan julmuuden me kaikki helposti tunnistamme: tietä pitkin kävelee pahoinpidelty - mahdollisesti raiskattu - nainen, joka on pukeutunut Wehrmachtin sotilaan housuihin. Videon lisätiedoista selviää, että nainen on saksalainen ja vuosi on 1945. Näin ollen langat yhteensitoen voi kuvitella, että henkilö on pahoinpidelty joko pakenevien saksalaisten, päällevyöryävien liittoutuneiden ja paikallisten toimesta. Vaikka vastausta emme tässä saa, toimivat kuvat Stuka-syöksypommittajasta kylvämässä tuhoa hyvin tämän rauhaisan eksyneen naishenkilön ja Chopinin preludin kanssa. Jos siis musiikki edustaa rakkautta, ovat kuvat ehdottomasti julmuuden merkkinä.
