perjantai 28. marraskuuta 2008

Reino kotikengät


Tänään vietetään Suomessa Älä osta mitään -päivää. Päivästä tietämättä lähdin kaupungille kiertämään kauppoja - en tuhlaamaan vaan katselemaan joululahjaideoita helpottaakseni joka vuonna tulevaa stressiä. Matkalla kotiin eksyin kuitenkin CityMarketiin, jossa sisääntulokäytävän päässä oli pino Reino ja Aino kotikenkiä. Viihdyin pinon äärellä noin pari minuuttia ja kävelinkin jo eteenpäin kohti kassoja laatikko kainalossa.
Reinot ovat saavuttaneet nykyään kulttiaseman myös nuorison keskuudessa. Vasta ohi mennyt isänpäivä ja tuleva joulu ovat varmasti reinojen myynin sesonkiaikaa, mutta syntymäpäivät ja muut juhlat pitävät reinoja valmistavan lieksalaisen Aino & Reino kotikenkä oy:n kiireisenä. Sanomalehti Karjalainen otsikoikin tasan vuosi sitten 28.11.07, että kotikenkien kysyntä on yllättänyt kaikki ja kengät uhkaavat loppua kaupoista. Ainakin tänään kenkiä on saatavilla ja niitä mainostetaan lähes kaikkien suurimpien kauppojen mainoksissa hinnan ollessa 25-30 euron tienoilla. Itse maksoin omasta parista 24,90€.
Olen nähnyt reinoja myytävänä myös pinkillä ja oranssilla kuviolla. Aito ja oikea malli on kuitenkin Aino & Reino kotikenkä oy:n valmistama ruskearuutuinen kuosi, jossa sivulla olevassa kangaslapussa lukee "Suomi". Yli 75-vuotias malli on pitänyt asemansa suosittuna kotikenkänä - ainoastaan nuorempia on tullut kumipohjien kuluttajiksi mallin pysyessä muuttumattomana. Markkinoilla on näkynyt myös ulkomaisten valmistajien kilpailijoita. Kannattaa kuitenkin varoa halpoja kopioita!
Kuulin eräältä läheiseltä henkilöltä tarinan, että joskus hänen lapsuudessan aamulla piti kiirehtiä peltotöihin eikä aina ollut aikaa valkata kenkiä. Ensimmäiseksi jalkoihin löytyivätkin sängyn vieressä odottavat reinot, joilla perunapellolle sitten mentiin. Tarina osoittaa, että reinot ovat hyvin monikäyttöiset. :)

tiistai 4. marraskuuta 2008

Ensimmäinen blogi-teksti

Tämä on toinen blogi, johon kirjoittelen. Ensimmäisessä kertasimme kaverini kanssa Saksan Hildesheimiin suuntaantunutta Erasmus-reissua. Se löytyy osoitteesta: http://juhonipa.blogspot.com/.

Miksi?
Idea tähän blogiin on kehittynyt jonkin ajan kuluessa. Nyt kun vaalit on käsitelty, ei tätä voi pitää mainospaikkana. Olen kirjoittanut juttuja DVDPlazalle leffa-arvostelujen muodoissa ja ajattelin huvikseni jatkaa sitä täällä.

Mitä?
Ajattelin kirjoitella kaikista itselleni tärkeistä asioista. Tulossa on siis leffoista, musiikista, sattumuksista ehkä ihmisistäkin.

Milloin?
Just silloin kun lystää. Eli kun aikaa löytyy ja kun on asiaa.

-Nyt loppu paskanpuhuminen. Menköön tämä testinä ja ekana viestinä...